lauantai 24. elokuuta 2019

Uuteen kotiin?


Sopivan asunnon etsintä tuo mieleeni kumppanin etsinnän Tinderissä (tai missä tahansa muussa deittisovelluksessa). Se on oikeasti aivan helvetin toivotonta, vaikka välillä käykin tuuri.
Ensin asetetaan kriteerit; alue, neliöt, huonekoko, hissi, parveke. Ihan kuin Tinderissä, kun rajataan ikää ja muita ominaisuuksia. Sitten käydään katsastamassa tarjontaa.

On olemassa "ei missään nimessä" -koteja; asuntoja, joista tietää välittömästi, ettei yhteistä tulevaisuutta ole. Parketti on vaurioitunut ja naarmuilla, hella rikki ja kylpyhuoneen viemäri mustunut. ”Mikäs toi on?” joku asuntoa katsastamassa oleva henkilö kysyy välittäjältä osoittaen isoa kuprua katossa. ”Onko kosteusvaurio?” Välittäjä sanoo, ettei tiedä asiasta mitään.

Mieleeni tulee outoja treffikokemuksia: Hetki, jona sekä minä että treffikumppani tajuamme samanaikaisesti, että emme todellakaan halua mennä kahville yhdessä, mutta tervehdimme toisiamme kohtaloomme alistuneina ja istumme tunnin kahvilassa puhumassa väkinäisesti. Erotessamme tiedämme molemmat, että emme enää koskaan kuule toisistamme mitään. 

Seistessäni taas uuden talon edessä odottamassa asunnon omistajaa, joka ei koskaan saavu paikalle eikä vastaa puhelimeen, tunnen ainoastaan väsynyttä epätoivoa. Olin jo ehtinyt kuvitella, että tässä on meidän uusi kotimme; tilava, remontoitu, pihalla kasvaa syyskukkia.

Sitten on ”mutta” -taloja. Juuri sopivan kokoinen, mutta hissiä ei ole, ja kyseessä on viides kerros. Juuri täydellinen koti, mutta putkiremontti alkaa ensi vuonna. Avara kolmio, mutta joudutte muuttamaan väistöasuntoon, koska vessa ja keittiö laitetaan parin kuukauden päästä uusiksi, jonka jälkeen vuokra nousee kolmesataa. Betoniparveke, jonka laitojen väleistä tippuisivat sekä lapsi että kissa. Ruskeaksi värjäytynyt vessanpytty. Aivan liian korkea vuokra. Osa näistä on suoraan verrannollisia ”pohjanoteeraus” -tyyppeihin. Miehiin, joilla todellakin on luurankoja kaapissa, mutta jostain syystä et heti halua nähdä totuutta. Yksi pummii rahaa, toinen unohti kertoa lapsistaan, kolmas kehuu hyviä tulojaan mutta sanoo, ettei koskaan maksaisi elatusmaksuja. Onneksi pohjanoteerauksia ei ole paljoa. Suurimmassa osassa ihmisistä on jotain hyvää, asiat nyt eivät vain osu kohdilleen, ette halua samoja juttuja, mutta mitään ei jää hampaankoloon.

Erikseen ovat ”kaikki vaikuttaa täydelliseltä” -talot. Naapuritalon koti on ihana, valoisa ja toivoa herättävä. Heti sisään astuessa alan pohtia, miten hyvin viherkasvit sopisivat suurelle ikkunalaudalle, miten ihana olohuoneesta avautuva maisema olisi syksyn ruskassa, ja makuuhuoneesta näkyvän kallion kelot lumipeitteisinä. Jätän hakemuksen ja odotan kuin tulisilla hiilillä seuraavaan päivään asti. Mitään ei kuulu. Valittiin joku toinen. Ei varmaan tarvitse avata sitä pettymystä, kun kuvittelet viimeinkin tavanneesi unelmiesi puolison, ja sitten tunne ei olekaan molemminpuolinen. Pahempaa tietysti on, jos olette jo jonkin aikaa ehtineet olla yhdessä, ja sitten tulet jätetyksi. Päätät lopettaa etsimisen kokonaan. Deletoit profiilisi ja julistat olevasi täysin tyytyväinen ja onnellinen elämääsi yksinkin. 

Toivoa kuitenkin on aina, pettymysten jälkeenkin. Ehkäpä myös sen oikean tai ainakin tarpeeksi sopivan asunnon löytymisen suhteen. (Tarpeeksi sopiva on aivan riittävä tässä vaiheessa elämää, ja oikeastaan aina.)




Tutustuin mieheeni ensimmäistä kertaa yli kuusi vuotta sitten. Vietimme yhdessä muutaman kuukauden, tapaillen satunnaisesti. Keskustelut venähtivät aina moneen tuntiin ja aika lakkasi olemasta. Ja oli niin hauskaa. Hänen elämäntilanteensa kuitenkin pakotti meidät erilleen. Kipuiltuani asian kanssa aikani pystyinkin hyvin jatkamaan elämääni. Käskin itseäni olemaan realisti, lopettamaan turhan odottamisen ja toivomisen ja siirtymään eteenpäin huolimatta tunteesta, että meidän pitäisi olla yhdessä. Tuollaiset tuntemukset ovat lapsellisia ja yksipuolisia, sanoin itselleni.

Kun sitten viimein olosuhteet olivat oikeat, löysimme toisemme uudelleen. Olin siihen mennessä vähän kyynistynyt. Kesti aikaa, ennen kuin tavoitin taas tinderin ja lyhyiden tapailusuhteiden alle hautautuneen rakkauden. Mutta siinä se yhä oli, jo kauan sitten löytämäni;

Koti.

2 kommenttia:

  1. Kerran odotimme myös uuden talon edessä asunnon omistajaa, joka ei koskaan tullut paikalle eikä vastannut myöskään puhelimeen. Ei ollut yhtään mukavaa. Onneksi sitten löysimme vielä paremman asunnon ja siihen oli juuri tehty putkiremontti, joten kylppäri oli uusi. http://www.elasticpipe.fi/

    VastaaPoista
  2. Olet ihan oikeassa, asunnon metsästys osaa olla haastavaa välillä. Itse muutin juuri uuteen asuntoon, jossa oli suunnitteilla putkiremontti. Taloyhtiö kuitenkin päätti ensin teetättää viemärikuvauksen, jolla remonttia sitten päädyttiin lykkäämään vielä parilla vuodella.

    VastaaPoista