Mitä ajattelen parisuhteestani nyt?

Haluan yhä olla sinulle minä. Sellainen, kuin ennenkin. Haluan olla nainen. Tullessasi kotiin siivoan maissinaksuja pöydän alta. Tukka sotkunutturalla, vaatteissa vauvansosetta.

Voisitpa ymmärtää, miten paljon äitiys vaatii. Kokemuksena se on niin fyysinen kuin henkinenkin - täydellinen omistautuminen, side. Pienelle, avuttomalle lapselle annan kaikkeni, omasta halustani. Ravitsen häntä kehostani, suojelen häntä. Kannan, pesen, vaatetan, vaihdan vaipan. Nähdessäni, miten lapsi kotiintullessasi konttaa luoksesi ja lopulta pitkien taistelujen jälkeen nukahtaa, kun menet hänen sänkynsä viereen, tulen niin onnelliseksi.

Kysyt, miksi keittiön kaapit ovat sotkuiset. Miksi kastike on suolatonta. Miksen ole siivonnut hiekkaa eteisen lattialta. Et ymmärrä, että minulle kommenttisi edustavat paljon muutakin. Sitä, millaiseksi minut määrität. Ja miten vähän tajuat todellisuudesta, jossa nyt elän.

Miten voisitkaan tietää siitä?

Jos työpäiväsi venyvät kymmentuntisiksi, miten voisit ymmärtää, kuinka paljon teen? Kuinka paljon päivään mahtuu keskeytyksiä. Keskeytettyjä lounaita. Keskeytettyjä siivousprojekteja. Keskeytettyjä keskusteluja. Yksinäisyyttä unohtamatta.

Ehkä ajattelet minusta samalla tavoin; En ymmärrä elämääsi, pitkiä päiviäsi. Stressiä perheen elättämisestä, laskuista. Väsymystä, josta huolimatta et voi pysähtyä.

Ennen olin sosiaalinen. Pakenin tylsyyttä ystävien luo ja äitikerhoihin. Korona oli vain pikku-uutinen ulkomaat -osiossa. 

Keskiyöllä menemme nukkumaan eri huoneisiin, kuten jo yli puolen vuoden ajan. Minä vauvan viereen makuuhuoneeseen, sinä sohvalle, jotta voisit nukkua keskeytyksettä. 

Joskus ikävöin sinua. Ikävöin, että vain olisimme. Pysähtyisimme. Olisimme läsnä toisillemme ilman puhelimia, ilman lapsia tai ilman kiirettä. Toivon, että näkisit minut kuten ennen minut näit. 

Toisinaan se kaikki peittyy arkeen, koneeseen unohtuneisiin pyykkeihin, sanaharkkaan ja luonne-eroihin. 

Tiesithän aina minun olevan tällainen. Suurpiirteinen. Kärsimätön. Vapaa sielu. Olet vastakohtani. Käytännöllinen ja pikkutarkka, yksityiskohtiin takertuva. Lisäksi välissämme on kulttuuri. Ennen vannoin, etten koskaan enää lähde monikulttuuriseen suhteeseen, en koskaan, sillä en voisi sopeutua.

Kuilu maailmojen välillä on suuri ja syvä.

On satunnaisia vapaapäiviä, kirkkaita aurinkoisia kevätaamuja. Pitkiä keskusteluja. Niissä hetkissä ymmärrän aina uudelleen, etten tarvitse muuta, vain tämän elämän, vain sinut.
Yö, jona lapsemme oli muutaman päivän ikäinen, enkä pystynyt nukkumaan. Pelkäsin maailmaa, vahdin vastasyntyneen ohutta unta. Silloin osasit sanoa juuri oikeat sanat, palauttaa elämän uomiinsa.

Jos arjessa huomioimme vain sitä, mikä on tehty väärin tai minkä voisi tehdä paremmin, hukumme siihen, rämmimme siinä, koemme olevamme riittämättömiä. Oikeastaan kyse on pienistä eleistä. Arvostuksesta, hyvän näkemisestä toisessa. Kaikkihan me haluamme tulla kohdatuiksi vain tällaisina, vaatimuksista ja kritiikistä vapaina. Hyväksyttyinä.