Juuri nyt, yön rauhallisina tunteina, olet tässä, vierelläni. Juuri nyt saan pitää sinut lähelläni. Olet niin pieni, kuin osa minua, vaikka oletkin viimeisen kuukauden aikana muuttunut yhä enemmän omaksi itseksesi. Hymyilet usein, hihkut uuden elämäsi riemua.
Kuinka ainutlaatuista on olla tässä kanssasi. Saanhan pitää sinut, kasvattaa sinut isoksi, saanhan aina säilyttää mielessäni tämän ajan?
Olet ollut melkein aina mukanani, kaikkialla. Ensin kannoin sinua sisälläni yli koko talven, kevään ja kesän, kuljin tuulisia katuja Hollannissa, kävelin keväisten jokien rannoilla, istuin juhannuksena Kaivopuistossa vanhojen puiden lomassa ja ihmiset tanssivat rantakahvilan terassilla Kesäillan valssia. Päivän helle laimeni mereltä nousevaan viileyteen. Ja lokakuun ensimmäisenä yönä, pimeän haukattua ruskan väreissä leiskuvat vaahterat sisäänsä, synnytin sinut.
Kuinka ainutlaatuista on olla tässä kanssasi. Saanhan pitää sinut, kasvattaa sinut isoksi, saanhan aina säilyttää mielessäni tämän ajan?
Olet ollut melkein aina mukanani, kaikkialla. Ensin kannoin sinua sisälläni yli koko talven, kevään ja kesän, kuljin tuulisia katuja Hollannissa, kävelin keväisten jokien rannoilla, istuin juhannuksena Kaivopuistossa vanhojen puiden lomassa ja ihmiset tanssivat rantakahvilan terassilla Kesäillan valssia. Päivän helle laimeni mereltä nousevaan viileyteen. Ja lokakuun ensimmäisenä yönä, pimeän haukattua ruskan väreissä leiskuvat vaahterat sisäänsä, synnytin sinut.
Valoisa kevättalven aamu kymmenen vuoden takaa. Herään ja kurkistan pinnasänkyyn, siihen, jossa nukkuu esikoiseni. Hän onkin jo herännyt, katselee ylös minuun hymyillen onnellisena kuin ei olisi koskaan nähnyt mitään ihanampaa kuin minun kasvoni. Hymy valaisee huoneen kokonaan, sytyttää sydämeni palamaan. Muistan usein tuon hymyn ja alkukevään aamun, toiveikkaan valon.
Ja nyt sinä, toinen lapseni, olet siinä. Tuntuu kuin olisin synnyttänyt uudelleen ne samat pelot ja saman rakkauden. Kuin olisin taas osallisena samassa lotossa, jossa jaetaan onnea, arkea, diagnooseja ja pahimpien pelkojen toteutumista. Vuosi vuodelta muodostuvat ajan kerrostumat. Persoonat ottavat yhteen, temperamentit räiskähtelevät. Vuodet tuovat eteen odottamatonta, mitä tahansa. Hetket katoavat, niiden päälle kasvaa rosoisia renkaita, iloa ja naurua, tahtotaisteluita, pettymyksiä, pelkoa. Ja surua.
En koskaan unohda pientä vauvankättä puristuneena peukaloni ympärille. Tummaa tutkivaa katsettasi, tuikkivia silmiä. Ensimmäistä nauruasi. Ethän vielä mene päiväkotiin, pue yllesi huomioliiviä. Ethän vielä kasva kouluikään. Saanhan yhä pitää sinut lähelläni?
En koskaan unohda pientä vauvankättä puristuneena peukaloni ympärille. Tummaa tutkivaa katsettasi, tuikkivia silmiä. Ensimmäistä nauruasi. Ethän vielä mene päiväkotiin, pue yllesi huomioliiviä. Ethän vielä kasva kouluikään. Saanhan yhä pitää sinut lähelläni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti